HEIKKI SILVENNOISEN MUISTOKONSERTTI
Tavara-asema, Tampere 7.5.2025
Heikki Silvennoisen muistokonsertti 7. toukokuuta täytti Tampereen Tavara-aseman ääriään myöten – liput myytiin rivakasti loppuun. Se täytti Tavara-aseman myös muistoilla, naurulla, itkullakin – ja ennen kaikkea hyvällä musiikilla. Viimeksi mainittu täyte olikin varmoissa käsissä, sillä tilaisuuden housebändinä toimi laajennettu versio Silvennoisen ”tv:stäkin tutusta” Rest-yhtyeestä. Kokoonpanoon kuuluivat: Jarmo Nikku, Okke Komulainen, Harri Rantanen ja Anssi Nykänen sekä Silvennoisen Kummeli-kuomat Heikki Hela ja Timo Kahilainen. Taustalaulajina ahkeroivat Tiina ”Toni” Lähteenmäki ja Siiri Saarinen.
Mikko Kuustonen oli oiva aloittaja; kaikkien tuntema, leppoisa hahmo, jonka kolmen vuosikymmenenkin takaiset hitit muistetaan edelleen. Nyt kuullut Aurora ja Enkelit lentää sun uniin näyttivät tarjoavan osalle yleisöstä illan ensimmäisen wau-elämyksen.
Takuuvarmaa alkua seurasi koko konsertin tunteikkain hetki. Silvennoisen lapsista ja lapsenlapsista sekä housebändin jäsenistä koostunut kokoonpano esitti tätä tilaisuutta varten kirjoitetun laulun Roine. Hanna Silvennoisen ja Siiri Saarisen koskettava kappale sai aika monet laillani pyyhkäisemään silmäkulmaansa. Laulun jälkeen vallinneen hartauden laukaisi hienosti Anssi Nykäsen toteamus: ”Eihän tässä ole mitään hätää, saan loppuelämäni soittaa Silvennoisten kanssa.”
Tabula Rasa tuli laulaja Jukka Salmelan sanoin paikalle soittamaan prog and rollia. Lupaus täytettiin kolmella pitkähköllä kappaleella. Vuonna 1976 – vain vuosi ennen bändin hajoamista – Tabula Rasan laulajaksi liittyneen Salmelan sekä Tapio Suomisen ja Asko Pakkasen alkuperäiskomppiryhmän lisäksi bändissä soittavat nykyään, isänsä otteet varsin kattavasti haltuun ottanut Kemmo Silvennoinen, huilisti Markus Pajakkala, kosketinsoittaja Jorma Kahilainen ja taustalaulaja Anna Salmela. Rennon sanailun siivittämänä kuultiin kappaleet Gryf, Yksin ja Tuho sekä uutinen bändin pidempikantoisesta aktivoitumisestakin.
Housebändiläisten palattua työpisteisiinsä Toni Lähteenmäki siirtyi solistiksi vuonna 1996 ilmestyneen Pieni aamiainen -kappaleensa ajaksi. Olli Keskinen muisti spiikissään mainita, että tämän keimailevan grooven laulun Toni esitti aikoinaan Kummelin artistivieraanakin.
Nykypäivänä puhutaan paljon kotouttamisesta. Vuonna 1986 Yhdysvalloista Suomeen opiskelemaan tulleen Joe Vestichin kotouttamisessa Silvennoisella oli tärkeä rooli. Hän oli ensimmäinen täkäläismuusikko, jonka kanssa Joe tuolloin soitti. Piireihin päästyään Joe kotoutui ja kotiutuikin varsin hyvin. Vuoden mittaiseksi kaavailtu Suomen vierailu on nimittäin ensi vuonna kestänyt neljäkymmentä vuotta. Vuosien saatossa Vestich ja Silvennoinen tekivät paljon yhteistyötä. He muun muassa keikkailivat ja kirjoittivat lauluja yhdessä. Tavara-asemalla Joe esitti heidän ensimmäisen yhteistyökappaleensa Sun Don’t You Shine. Nykyisin osan vuotta Yhdysvalloissa asuva ja esiintyvä kaksoiskansalainen kertoi tämän takia pistäneensä suunnitelmat uusiksi ja aikaistaneensa Suomeen paluutaan kuukaudella.
Konsertin ensimmäisen osuuden viimeisteli SF-Blues. Dave Lindholm tiivisti illan hengen toteamalla, että tavallaan ihminen on niin kauan elossa, kun hänet muistetaan. Tältä pohjalta hän arveli Silvennoisen elävän vielä pitkään. SF-Bluesin nykyisen perusrungon Daven ja Pepe Ahlqvistin kanssa muodostavat Jarmo Nikku, Mikko Löytty ja Harri Ala-Kojola. Heidän seuranaan lavalla vierailivat Jukka Gustavson ja Erja Lyytinen. Ensin mainittu lauloi Heresyn, jota kertoi monesti SF-Bluesin keikoilla ihaillen kuunnelleensa omaa soittovuoroa odottaessaan, ja soitti urkuja kaikkiin kappaleisiin. Tosin uruista oli ilmeisesti joku kytkin jäänyt edellisen soittajan jäljiltä väärään asentoon ja koko kioski oli aluksi pimeänä – ei kuulunut pihahdustakaan. Timo Kahilaisen hipsittyä jeesaamaan alkoi homma vörkkiä ja Gutsi tuttuun tyyliinsä soittaa ns. urku auki. Daven laulamana kuultiin Hoochie Coochie Man ja Pepen kappalevalinta oli Things That I Used To Do. Se on kuulemma soitettu jokaisella SF-Bluesin keikalla. Erja Lyytisen johdolla SF-Blues tarjoili setin päätteeksi nohevan version Crossroadsista. Sen jälkeen hengähdystauko tulikin sopivaan kohtaan.
Toisen puoliajan avasi Q.Stone. Mikko Kuustonen siis aloitti tämänkin osuuden keskimikin takaa. Löytyt, Mikko ja Sakari, muodostivat tuttuun tyyliin komppiryhmän, kosketinsoittajiksi tulivat Harri Taittonen ja Max Tabell. Jarmo Nikku kitaroi taustalla ja Silvennoisen saappaisiin loikkasi, tyylitajuiseksi bluesin(kin) soittajaksi osoittautunut, Anssi Kela. Blue View oli letkeä aloitus, Open Door rokkasi rullaavan kepeästi ja odotettu Waiting For A Dawn viimeisteli osuuden. Tämän päälle Mikko Alatalo kävi housebändin tuella tarjoilemassa Hasardihommia ja iloitsi siitä, että Kalle Alatalo ja Jarmo Nikku olivat Silvennoisen kitaraosuuteen hakeneet nyt erityistä Allman Brothers -vibaa.
Monesti olen kuullut valiteltavan, että Silvennoisen muusikkous jäi Kummelivitsien varjoon. Monet illan muistelut kuitenkin korostivat sitä käsitystä, että komiikka kulki Silvennoisen matkassa aina ja 90-luvun alussa hän vain päätti tuoda sen laajempaan tietoisuuteen. Timo Kahilainen mainitsi, ettei ole lainkaan sattumaa se, että Kummelin aloituksen aikoihin ilmestyi myös Silvennoisen ensimmäinen soololevy ”Mature & Cool” – jolla kaikki tekstit olivat muuten Olli Keskisen käsialaa. Ajoituksen ansiosta Silvennoinen pääsi itseoikeutetusti Kummelin kolmen ensimmäisen jakson musavieraaksi. Tavara-asemalla tuolta levyltä kuultiin Gilbert Kuppusamin laulamana I Will Wait For You ja Poor Little Girl.
Heikki Hela harmitteli osuutensa aluksi, ettei se toinen Heikki ”ehtinyt” paikalle, mutta riemuitsi siitä, että silti heillä on kunnia soittaa Silvennoisen kanssa. Kemmo Silvennoisen tultua lavalle palattiin Tabula Rasan tuotantoon vielä Rakastatko vielä kun on ilta -kappaleen ajaksi. Sehän oli bändin ainoa single, jolla Jukka Salmela aikoinaan lauloi – ja heidän isoin hittinsäkin. Ei siis ollut ihme, että Salmela nytkin tuli kesken kappaleen ottamaan lauluvastuun hoitaakseen.
Helalla oli hauska tarina siitä, miten hän ja Timo Kahilainen tutustuivat Silvennoiseen 80-luvun alussa pidetyn bändikilpailun kautta. Heidän bändinsä Missing Link voitti ja Silvennoinen oli tuomaroimassa. Polveilevasta muistosta saatiin oiva aasinsilta Silvennoisen tuon aikaiseen Frendz-yhtyeeseen. Hela esitti sen levyltä löytyvän kappaleen Take Your Time, jonka hän on itse levyttänyt nimellä Mies unohtaa. Suomennoksen tehneen Esa Kaartamon hän totesi Heikin tapaan kuuluvan niihin, joita ei voi unohtaa. Helan kolmas laulu oli ”kirkastettua” Neil Youngia. Neljä vuotta sitten ilmestynyt Alla kanelipuun oli Heikkien viimeinen yhteislevytys. Nyt soolokitaroinnin hoiti Juha Torvinen – ja tyylillä hoitikin.
Juhlapuheen tuli pitämään Heikki Silvennoisen poika Aku Silvennoinen. Sen päätteeksi yksi Silvennoisen Flying Finn -kitaroista luovutettiin hänen nimenomaisesta toiveestaan Marzi Nymanille. Yllättynyt kitaristi otti kunnian ja soittopelin liikuttuneena vastaan – ja kitaran kylmiltään käyttöön. Nyman soitti sillä Noora Louhimon laulaman kappaleen River. Sen ja konsertin virallisen osuuden lopuksi hän teki myös linnanjatkoilta tutut ”finlandiat” – soitti lopukesoolon, joka nosti, jo kertaalleen loppuneen, kappaleen huimaan lentoon.
Encore oli itsestäänselvyys. Eikä tarvinnut olla kummoinenkaan meedio arvatakseen, mitä oli tulossa. Marzi palasin Louhimon, Nykänen & Rantanen -komppiparin ja taustakuoron kanssa riuhtaisemaan Jimi Hendrixin Firen pidäkkeettömänä versiona – joka ilokseni loppui Anssi Nykäsen rumpusoolon. Mikä olisi parempi tapa lopettaa vahvasti kitarapainotteiset iltamat.
Koko pitkän illan ajan Tavara-asemalla vallitsi sydämellinen tunnelma. Tunteiden kirjo oli laaja. Paikalla ei oltu vain suremassa, vaan myös iloitsemassa Silvennoisen laajasta elämäntyöstä. Kaikista esiintyjistä välittyi kunnioitus yhteistä ystäväänsä ja kaikkea yhdessä koettua kohtaan.
Marko Aho
(julkaistu BN-numerossa 3/2025)
Kuva: Aku Silvennoinen palkitsee Marzi Nymanin (c) Marko Aho
